Tuossa alempana on nyt uusin kirjoitusproduktioni nimeltä Rakkauden haudalla. Tämä blogi onkin suurimmalti osilta varattu fikeilleni ja ajatuksilleni aiheesta fikit yms.

Kaiapaisin tokkiinsa kommuja :)

Nimi: Rakkauden haudalla
Tyylilaji: Angst, drama, romance
Ikäraja: NC-17
Paritukset: Clara/Ethan, Clara/Harry, Clara/Lucius
Summary: Harryn viides vuosi alkaa Tylypahkassa, mutta vuosi ei taaskaan ole tavallinen ja rauhallinen. Poika tutustuu uuteen ihmiseen nimeltä Clara Malfoy ja he löytävät toisesta jotain yhteistä joka yhdistää kaksi niin erilaista ihmistä yhteen, mutta onko se ikuista? Tarina kahden ihmisen taistelusta löytää paikkansa maailmassa joka ei halua heidän saavan rauhaa.
A/N: Tästä tulee jumalattoman pitkä produktio, sillä tarkoitus olisi käsitellä heidän kaksi vuotinen opiskelunsa ainakin enkä tiedä saanko tästä hyvää versiota aikaiseksi loppujen lopuksi, mutta yritän. Kaiken lisäksi ensimmäinen NC-17. Iiiik!
Lyriikat: Christina Aquilera – I’m OK, Nightwish – Bare grace misery ja P!nk – Cuz I can + Nightwish – Angels fall first.

Potterin neljäs vuosi:

”Ethan, odota nyt! Minun täytyy vielä hakea hansikkaat”, Clara huudahti rappusista pojalle joka odotti alhaalla yllään musta juhlapuku.
”Miten vain rakas”, poika sanoi tytön juostessa ylös. Tytöllä oli yllä punainen ilta-asu joka oli hyvin auki selästä lähes lantiolle asti ja edestä hyvin avara-aukkoinen, kangasta juuri ja juuri peittämään kriittiset pisteet 15-vuotiaan tytön vartalolta. Clara sattui omaamaan varsin muodokkaan vartalon. Tytön mustat hiukset olivat ranskanletillä. Tyttö asteli pedilleen ja otti sieltä kaksi mustaa samettihansikasta jotka veti käteensä ennen kuin asteli korot maata iskien poikaystävänsä Ethan Valmontin luokse.

Pari asteli suureen saliin missä koko koulu vieraineen oli jo tanssimassa. Clara tirskahti nähdessään Potterin tanssimassa Patilin sisaruksen kanssa.
”Kuinka naurettava hän onkaan”, tyttö kuiskasi pojalle ja ohjasi sitten pojan tanssilattialle.
”Niin, Potterilta jäänyt tanssitunnit välistä ilmeisesti päänsäryn vuoksi”, Ethan virnisti. Clara naurahti pojan sanoille ja painautui lähemmäs toista.
”Mutta keskitytään nyt meihin”, Clara sanoi sitten hymyillen.

Clara Scarlett Malfoy oli 15-vuotias puhdasverinen noita. Hänet oli lajiteltu luihuiseen. Claralla oli samanikäinen kaksoissisko, Stina, jolla oli vaaleat hiukset toisin kuin Claralla. Stina opiskeli Dumstrangissa, mutta usein siskokset miettivät että olisiko asian pitänyt mennä toisin, sillä Stina oli epävarmempi persoona kuin Clara. Stina oli omissa oloissa viihtyvä, mutta arvosti kuitenkin puhdasverisyyttä ja oli ylpeä vanhemmistaan. Stinassa oli asennetta, mutta jostain syystä se oli haipunut vuosien varrella.

Heidät oli annettu Malfoyden huostaan heidän ollessa 1-vuotiaita, sillä heidän suureksi harmikseen heidän biologiset vanhemmat lensivät Azkabaniin. Lucius oli sittemmin ottanut tyttönsä nimiinsä ja hän oli sanonut kaikille että lapset olivat heidän omiaan. Vaikkakin lapset tiesivät totuuden, ettei asia aivan näin ollut.

Clara ja Ethan istuivat sivupenkillä seuraten muiden hauskanpitoa. Ethan oli 16-vuotias rohkelikko, joka oli seurustellut Claran kanssa jo neljä vuotta. He olivat tunteneet pienestä asti Valmontin perheen muutettua Bristoliin Claran ollessa 7 ja he olivat tutustuneet jäällä luistelun merkeissä, sillä molemmat harrastivat kaunoluistelua valmentajan johdolla. Vanhempana he olivat käyneet erinäisissä kilpailuissa ja voittaneetkin, vaikka Claran vanhemmat eivät pitäneet harrastuksesta, koska olihan se jästilaji. Ethan halusi ammattiuralle, mutta Clara tiesi, ettei hänelle annettaisi lupaa valita moista uraa, hyvä kun sai harjoittaa ’harrastuksena’.

”Katso, Longbottom tanssii! Hänellä on jopa pari, mutta arvatenkin Weasley ei ole saanut parempaakaan”, Clara sanoi ivallisesti ja osoitti Nevillen ja Ginnyn suuntaan. Ethan vain nyökkäsi, muttei sanonut mitään. Hän ei oikeastaan pitänyt Clarassa tuosta piirteestä mollata kaikkia rohkelikkoja, kyllä Clarassa oli niitä ystävällisiäkin piirteitä, mutta tuntui kuin Claran pitäisi todistaa koko ajan jollekin jotain mitä hän ei edes pakosta ollut.
”Clara, rakas, minun täytynee nyt poistua höyhensaarille, huomenna kun kuitenkin on lähtö joululomalle”, Ethan sanoi painaen suukon tytön huulille ja auttaen tytön ylös.
”Niinpä tietenkin. Menette sukuloimaan Amerikkaan”, Clara sanoi huokaisten.
”Mutta sinulla on onneksi Marie ja Draco, he viihdyttävät sinua”, Ethan sanoi lohduttavasti ja lähtien taluttamaan tyttöystäväänsä salista.
”Niin, Marie ja minä voisimme tehdä jotain hauskaa, mutta kun hän on aina vain haaveilemassa Potterista. En ymmärrä mikä sitä rohkelikkoa vaivaa”, Clara sanoi rasittuneena.
”No, eivät ihmiset päätä kehen he ihastuvat tai rakastuvat”, Ethan sanoi hymähtäen.
”No, silti!” Clara sanoi tuhahtaen.
”Tuosta menee tiesi tupaasi. Näemme huomenna vielä ennen lähtöä”, Ethan sanoi lempeästi ja painoi hyvänyönsuudelman tytön huulille ennen kuin poistui paikalta.

Kesä:

”Sinä sait stipendin Amerikkalaiseen urheilukouluun? Sehän on upeaa!” Clara hihkaisi ja loikkasi Ethanin kaulaan. Ethan hymyili onnellisena, mutta samalla hermostuneena.
”Mutta kuinka sinun opiskelusi täällä?” Clara kysyi sitten irrottauduttuaan pojasta.
”Olen keskustellut perheeni kanssa. He muuttavat Amerikkaan ja saan asua heillä sitten. Minä aion lopettaa kouluni täällä kokonaan. Minusta tuntuu, ettei minua kiinnosta edes valmistua, Clara, minua kiinnostaa enemmän elättää itseni ammattiluistelijana ja senhän sinä olet aina tiennyt. Olen aina sanonut haluavani tähän kouluun. Tiedän, että se on vaikeaa, kun en ole koskaan opiskellut jästikouluissa, mutta kyllä se hoituu tavalla tai toisella”, Ethan sanoi hiljaisemmalla äänellä.
”Sinä muutat kokonaan pois?” Clara kysyi ontolla äänellä.
”Niin, miten muutoin voisin opiskella siellä. Se on urheilulukio”, Ethan sanoi.
”Miten me voimme tapailla sitten?” Clara kysyi hätääntyneenä.
”Onhan meillä lomat jolloin voimme tavata”, Ethan sanoi, mutta pojan äänestä saattoi lukea, ettei poika uskonut omiin sanoihinsa. Claran kasvot kalpenivat.
”Sinusta meidän pitäisi erota! Sinä vaihdat minut opiskelupaikkaan!” Clara huusi nyt kyyneleet silmissään.
”Ei… Minusta vain on aika mahdotonta jatkaa enää, kun asumme niin kaukana toisistamme”, Ethan sanoi vaivaantuneena.
”Minä en merkitse sinulle siis mitään!” Clara tiuskaisi.
”Merkitset! Arvaa kuinka monta yötä mietin asiaa, mutta perhekin sanoi, ettei minun kannattaisi menettää tätä tilaisuutta vain seurustelun vuoksi”, Ethan sanoi irvistäen.
”Ahaa! Minä en voi ymmärtää sinua! Milloin sinä ajattelit niin kuin lähteä?” Clara sanoi vihaisena.
”Viikon kuluttua. Vanhemmat haluavat minun opiskelevan kesän ajan jossain valmentavassa koulussa velhoille jotka haluavat jästimaailmaan”, poika sanoi ja laski katseensa alas.
”Mainiota, toivottavasti olet onnellinen!” Clara karjaisi ja juoksi sittemmin ulos talosta.

”Marie, hän ei voi tehdä tätä minulle!” Clara itki ystäväänsä vasten.
”Aika ikäväähän tämä on, ottaen huomioon kuinka kauan olette olleet yhdessä, mutta toisaalta mitä itse tekisit hänen tilassaan?” Marie kysyi silittäen ystävänsä hiuksia.
”Luopuisin ideasta”, Clara sanoi.
”Clara, oikeasti, luopuisit elämäsi toiveammatista vain koska tyttöystäväsi ei pääse mukaan. Sitä paitsi te voitte palata yhteen kun hän palaa. Ehkä hän haluaa vain, että sen ajan kun hän on siellä, te ette sido toisianne yhteen. Kuka tietää, josko te löydätte jonkun toisen tai vastaavaa”, Marie sanoi varovaiseen äänensävyyn sillä hän tiesi, että Clara osasi räjähtää.
”Hän on siellä kaksi vuotta! Se on niin pitkä aika, mutta me jaksaisimme sen. Tapaisimme lomilla ja niin poispäin”, Clara sanoi närkästyneenä.
”Ei se riittäisi teille, sinäkin tiedät sen”, Marie sanoi huokaisten.
”Minä en tule rakastumaan kehenkään muuhun Marie!” Clara sanoi itsepäisenä. Marie huokaisi vain ja jatkoi tytön hiusten silittelyä.

Kuukausi myöhemmin:

Clara asteli pitkin katua kohti tuttua kahvilaa, jossa hänen ja Marien kuului tavata. Clara istui terassille ja tilasi itselleen suklaapirtelön. Kuukausi oli ollut varsin vaikea. Ethanin muutto oli ollut kamalaa tytölle ja asiaa ei auttanut se että Marie haaveili Harry Potterista. Clara oli vain murissut aikeista murhata koko äpärä. Vei Marien aivosolut mukanaan. Clara huokaisi. Yllään tytöllä oli musta minari ja verkkosukkahousut ja pitkävartiset fetissisaappaat ja valkea toppi. Tytön mustat hiukset hulmusivat vapaana hennossa tuulessa.
”Clara!” kuului huudahdus tien toiselta puolelta, joka kiinnitti tytön huomion. Marie oli juuri alkanut ylittää tietä yllään trendikkäät farkut ja musta t-paita ja hiukset olivat kiharaiset ja vapaana. Clara alkoi juuri heiluttaa tytölle takaisin, kun tapahtui jotain odottamatonta. Jos tytöt olisivat vilkaisseet vasemmalle minuuttia aikaisemmin, olisivat he nähneet hallinnasta karanneen hevosen, joka laukkasi täyttä laukkaa kohti tyttöä, jos he olisivat katsoneet vielä tarkemmin, olisivat huomanneet kauempaa tulevan rekan. Hevonen syöksähti aivan Marien takaa saaden tytön kiljaisemaan ja syöksähtävän epätasapainossa eteenpäin suoraan rekan ajotielle jonka kuski yritti jarruttaa ja kääntää rekkaa törmäyssuunnasta, mutta liian myöhään. Seuraavaksi oli rekka jo ajanut tytön päälle ja törmännyt vielä sivukaistalla olevaan autoon joka räjähti törmäyksen voimasta ja rekan vaunu alkoi siirtyä liirtoon ja iski hevosen päin rekkaa ja pian hevonen olikin jäänyt muutaman jalankulkijan kera kirjan väliin kuin perhonen. Kuului jarrutuksen kirskuntaa ja ihmisten kirkumista. Maa oli liekeissä.

Clara tuijotti tapahtumia valkeana kauhusta, hän oli kirkaissut Marien nimen hevosen juostessa ohitse, mutta se oli ollut myöhäistä. Hänen kätensä ei ollut ehtinyt edes taikasauvalle asti kun rekka oli törmännyt Marieen. Hän oli vain kyennyt katsomaan tuota tapahtumasarjaa sivusta. Kun kaikki hiljeni ja paikalle alkoi saapua poliisi- ja ambulanssiautoja tyttö nousi heikotuksen vallassa ja lähti juoksemaan kohti tietä.
”Marie!” hän huusi, kuin uskoen, että tyttö voisi yhä elää. Kyllä hän alitajunnassaan tiesi totuuden, muttei hyväksynyt sitä.
”Hyvä neiti, te ette voi mennä tuonne”, poliisi sanoi tarttuen tyttöön.
”Minun ystäväni on siellä!” Clara huusi rimpuillen, mutta turhaan, hän ei päässyt eteenpäin.

Viikko ennen koulun alkua:

Clara istui kartanossa omassa huoneessaan tuijottaen ikkunasta ulos. Huoneesta näki, ettei sitä oltu siivottu sitten Marien kuoleman. Clara oli tiuskaissut kotitontuille, ettei huoneeseen saisi tulla ja hänen käskyään oli kunnioitettu. Sängyllä lojui Marien iso päiväkirja, jota Clara oli lukenut monet päivät, kuin se palauttaisi hänen parhaan ystävänsä takaisin.

Hautajaiset oli pidetty kaksi viikkoa myöhemmin Marien kuolemasta. Jopa Ethan oli tullut Amerikasta hautajaisiin ja seisoi entisen tyttöystävänsä rinnalla, mutta Clara ei piitannut. Häntä ei voisi enää vähempää kiinnostaa koko poika, kun hän oli juuri menettänyt hänen parhaimman ystävänsä. Marien kasvot kummittelivat hänen unissaan, kuin syyttäen, ettei hän ollut pelastanut häntä.

Clara oli sittemmin lukittautunut huoneeseensa, eikä halunnut seuraa. Draco oli yrittänyt Narcissan kera useasti saada tyttöä ulkomaailmaan, mutta turhaan. Ei edes oma sisko päässyt huoneeseen. Lopulta Lucius sai tarpeekseen.

”Se tyttö on murjottanut huoneessaan jo yli kuukauden, ei edes syö, ei puhu ja ei edes opiskele!” Lucius kivahti vaimolleen joka yritti lukea päivän profeettaa.
”Hän otti raskaasti Marien kuoleman, rakas”, Narcissa sanoi huokaisten.
”Ei edes hänen oma äitinsä sallisi tällaista. Malfoyt eivät näytä tunteitaan ja muutu eläviksi kuolleiksi! Hänen on aika palata järkiinsä!” Lucius sanoi ja sanojensa päätteeksi hän lähti kohti tytön huonetta.

Once upon a time there was a girl
In her early years she had to learn
How to grow up living in a war that she called home
Never knew just where to turn for shelter from the storm

Lucius koputti ensin oven, mutta kun vastausta ei tullut, hän vain asteli sisälle.
”Kerran sinä olet kieltänyt kotitonttuja siivoamasta tätä huonetta, sinä voitkin siivota sen NYT itse”, Lucius sanoi viileällä äänellä. Clara nosti itkeneet kasvonsa mieheen silmissä salamoiden.
”Siivoa itse ja poistu!” Clara kivahti.
”Sinuna katsoisin mitä suustani päästelen. Mitä minä olen sanonut? Malfoyt eivät itke! Sinusta on tullut säälittävä!” Lucius sanoi tytölle, joka oli noussut ikkunalta ylös täristen vihasta.
”Sinä olet tunteeton paskiainen, tiesitkö sitä! Sinä et surisi edes oman poikasi kuolemaa!” Clara huusi nyt välittämättä seurauksista. Lucius oli antanut tytölle lyönnin poskelle nopeammin kuin tyttö ehti kiljahtaa.
”Sinä et puhu noin omalle isällesi! Sinä alat nyt käyttäytyä sukusi arvon mukaisesti ja unohdat tuon ylitse menevän suremisen. Hän ei tule takaisin ja sillä sipuli. Odotan huoneen olevan siivottu tunnissa ja sitten me jatkamme opiskeluja työhuoneessani”, Lucius sanoi kylmästi tuijottaen tyttöä joka katsoi ensimmäistä kertaa elämässään kapinaa silmissään takaisin.
”Tuo ei hyödytä, tyttöseni, se tuo vain tuskaa”, Lucius sanoi sitten hymyn noustessa miehen kasvoille ennen kuin hän poistui.

Clara ei tehnyt elettäkään siivotakseen huonettaan. Ei pyytänyt kotitonttujakaan siivoamaan. Hän vain jatkoi nurkassa istumista. Hänen pitkät hiuksensa olivat takkuiset ja kasvoilla oli meikit valuneena ja näki, ettei suihkussakaan oltu käyty. Yllä olivat edelleen vanhat hautajaisvaatteet. Clara tuijotti vain seinään kuin siinä olisi jotain tärkeää.

"No, mitenkäs ihastuksesi Potterin poikaan on edistynyt? Joko ollaan suudelmatasolla.. Vai ei kai Potterin kiinnostus ole vain hiipunut? On kulkenut huhuja että hänellä ja Cholla olisi vispilän kauppaa", neito aloittaa ivallisella äänensävyllä mikä muuttuu sitten teennäisen kauhistuneeksi.
”Kiitos vain kovasti, Clara! Sinä se sitten osaat olla auttava ja tukeva osapuoli. Minä en ole luihuinen kuten sinä, eikä kaikki luihuisetkaan ole stereotyyppejä, ethän sinäkään ole kun seurustelet rohkelikon kanssa! Minä en tue puhdasverisyyttä!” Marie sanoi vihastuneena.
”Minä vain yritän tuoda sinut maan pinnalle. Niin tekisivät vanhempasikin, sillä tuskin hekään häntä rakastaisivat. No, en sano, että kaikki luihuiset ovat sellaisia kuin oletuskuva antaa olettaa, mutta minä aion seurata sukuni jalanjälkiä”, Clara sanoi ylpeänä.
”Eivät he aja puhdasverisyyttä! He työskentelevät ministeriössä ja ovat hyvissä väleissä Dumbledoren kanssa”, Marie tiuskaisi suuttuneena.
”Ehkä Clara olet valinnut parhaan ystäväsi väärästä tuvasta”, tyttö jatkoi irvistäen.
”Minä pidän sinusta! Olemme olleet lapsista asti parhaimpia ystäviä, en vain ymmärrä mitä näet siinä puoliverisessä idiootissa!” Clara huudahti.
”En ymmärrä mitä kaikki näkee siinä maailmanpelastaja-arpinaama-Potterissa”, Clara jatkoi huokaisten.
"Suosio ja kuuluisuus mitä hänellä on, ovat peräisin ainoastaan hänen perheensä ansiosta. Hän ei ole tehnyt mitään ansaitakseen kaiken palvonnan. Eli häntä ihaillaan vain sen takia että tiedät kyllä kuka osoitti häntä sauvalla ja epäonnistui tehtävässään. Ei Harry silloin itse tehnyt mitään ", neito sanoo.
”Hänen äitinsä uhrautui hänen puolestaan pelastaen täten poikansa ja pääsimme eroon siitä kenen nimeä me emme mainitse”, Marie sanoi puolustavaan sävyyn.
”Silti, miksi tehdä hänestä niin big deal?” Clara sanoi pyöritellen silmiään.

Clara huokaisi. Hänen olisi pitänyt yrittää ymmärtää ja tukea Marieta, eikä olla koko ajan haukkumassa toisen valintoja. Mutta hän ei vain koskaan voisi kuvitella rakastavansa jotain niin tekopyhää kuin Harry Potter. Hänen ajatuksensa katkesivat oven avautuessa uudelleen. Ovella seisoi Lucius, taas kerran. Clara ei jaksanut oikeastaan välittää, mutta hän nousi ylös väsyneen oloisena. Vaikka kaikki sattui yhä, hänen pitäisi jaksaa taistella.
”Mitä minä sanoin?” Lucius sanoi vaarallisen rauhallisella äänellä.
”Että huoneen pitäisi olla siivottu tunnissa ja minun olla huoneessasi”, Clara sanoi.

It hurt me to see the pain across my mother's face
Every time my father's fists would put her in her place
Hearing all the yelling I would cry up in my room
Hoping it would be over soon
Bruises fade father but the pain remains the same
And I still remember how you kept me so afraid

“Aivan. Ninni, siivoa huone!” Lucius sanoi kotitontulle joka seisoi miehen vieressä.
”Pyydä muitakin siivoustonttuja avuksi, Clara seuraa nyt minua vapaasta tahdostaan tai itkien ja seuraten”, Lucius sanoi. Clara nielaisi. Hän oli monet kerrat nähnyt tämän tapahtuvan Dracolle tai Stinalle, jotka tuntuivat olevan vain häpeätahroja isälleen. Draco tuntui tekevänsä kaikkensa saadakseen isänsä hyväksynnän ja rakkauden, mutta Clara oli jotensakin aina ollut se joka oli pokaalin vienyt kotiin ja Clara pelkäsi, että Draco olisi hänelle katkera ja alkaisi inhota häntä. Clara oli nähnyt niin palkon väkivaltaa tässä talossa. Niin paljon pelkoa, jopa ”äitinsä” kasvoilla Luciuksen raivostuessa. Lucius osasi kyllä hillitä itsensä ja hän ei suuremmitinkaan tuonut tunteita ilmi ja oli opettanut jokaiselle lapselle samat opit. Tunteita ei näytettäisi ja Malfoyt eivät itke. Tähän asti se oli ollut Stina joka itki kurjuuttaan. Draco jos itki, hän salasi sen todella hyvin, sen Clarakin osasi, mutta hän ei ollut koskaan itkenyt tähän asti, ellei lasketa lapsuuden päiviä jolloin erehtyi olemaan tunteellinen. Clara oli tähän päivään asti pitänyt opeista kiinni, mutta kuolema osasi viedä kenet tahansa pois raiteiltaan.

Clara nielaisi ja asteli sitten ulos huoneesta. Hän ei halunnut alkaa tappelemaan vastaan mitä Stina teki. Vaikka Stinasta sai näistä puheista mielikuvan heikosta ja epävarmasta tytön heitukasta, joka halusi vain saada hyväksyntää, ei asia näin ollut. Stina oli kapinallinen ja vastusti yleensäkin kaikkea. Lapsena Stina oli ollut mukava lapsi Luciuksen mielestä, mutta kasvaessaan Stina alkoi kyseenalaistaa isänsä oppeja ja alkoi Narcissan omaksi tytöksi. Stina halusi kulkea omaa tietään, mutta hän oli kahleissa jotka esti hänen valinnanvapautensa. Draco ja Stina olivat varmasti kuin kaksi marjaa.

Lucius ohjasi tytön upeaan kylpyhuoneeseen. Lattia oli sinistä marmoria ja seinillä oli valkeita ja vihreitä kaakeleita. Lasiovien kautta pääsisi suihkuun ja uima-altaalle. Tyttö vilkaisi hermostuneena Luciusta, mitähän hänellä oli suunnitelmissa. Lucius tuijotti varmasti ainakin viisi minuuttia tyttöä ennen kuin tuhahti turhautuneena ja repi kirjaimellisesti tytöltä päällysvaatteet yltä saaden tytön yrittämään pakomatkaa, joka ei pitkälle mennyt tytön tajutessa oven olevan lukittu.
”Irti! Mene pois senkin sairas…”, Clara huusi äänellä, joka muistutti kaukaisesti Bellatrixin kirkuvaa ääntä. Sanat loppuivat kuitenkin miehen antaessa uuden lyönnin poskelle. Clara ei itse asiassa voinut sietää alistumista missään suhteessa ja ennen kuin tajusi mitä oli tehnyt, oli hän tarrannut mieheen ja tyrkännyt toisen lasiovien lävitse molempien kaatuessa maahan. Clara ei ymmärtänyt laisinkaan, mistä hän oli tällaisen tunteenpurkauksen saanut, mutta se ei pelottanut yhtä paljon kuin se mitä hän halusi tehdä. Hänen vielä suuremmaksi kauhukseen, Lucius ei tarttunutkaan häneen, lyönyt häntä tai mitään sellaista mitä olisi odottanut. Miehen kasvot eivät yllätyksen jälkeen muuttuneet vihaisiksi. Vaan niille nousi varsin pelottava virnistys josta saattoi lukea mielihyvää kuin jonkin sortin halua. Clara irrotti otteensa miehestä ja nousi ylös katsoen vaatteita jotka tipahtaisivat millä sekunnilla tahansa pois.
”Aivan kuin äitinsä”, Lucius sanoi lopulta päästessään itsekin ylös. Clara katsoi hivenen uhmakkaasti takaisin. Hän oli ylpeä äidistään. Mutta häntä pelotti, mitä tästä seuraisi.
”Riisu vaatteesi, ellet halua minun tekevän sitä sinun puolestasi”, Lucius sanoi nyt kiusoitellen, kuin tämä olisi jotain leikkiä, kuin Clara olisi aikuinen nainen joka oli tasa-arvoinen toisen kanssa ja vapaa valitsemaan seuraavan siirtonsa. Lucius heilautti sauvaansa saaden särkyneen oven korjautumaan ja siisti vaatteistaan siruja. Claran teki mieli kysyä oliko mieheen käynyt pahasti, mutta se kiihko joka hänen sisällään paloi, esti häntä. Hän käänsi selkänsä miehelle ja alkoi riisua repaleisia vaatteita yltään. Ensin jakkutakki, sitten musta kauluspaita. Sen jälkeen lähti musta samettihame, joka jäi muiden vaatteiden sekaan lattialle. Ylle jäi mustat alusvaatteet. Tyttö kääntyi sitten mieheen päin. Oliko Stina joutunut tekemään koskaan näin? Draco tuskin, sehän oli miespuolinen ja Clara ei saattaisi uskoa, että Lucius haluaisi raiskata omaa poikaansa. Tosin, tuskin hän oli Stinaankaan koskenut. Narcissa oli monesti sanonut, että Stinasta puuttui se jokin. Stina oli liian Malfoy omaan tapaansa.

I often wonder why I carry all this guilt
When it's you that helped me put up all these walls I've built

”Niin?” Clara kysyi sitten ja liikutteli vaivaantuneena jalkojaan. Hän tiesi olevansa viehättävä ja vetävän katseita. Hänellä oli hoikka, mutta naisellinen vartalo jo ikäisekseen. Hän täyttäisi marraskuussa 16 vuotta ja aloittaisi syksyllä kuudennen vuotensa Tylypahkassa. Luistelijana oli aina pakko pitää vartalo timmissä kunnossa. Marie oli vihjaissut, että tytöstä tulisi hyvä malli. Clara ei itse ollut kiinnostunut alasta.

Claraa inhotti seistä näin vähissä vaatteissa isähahmon edessä. Kuinka kieroksi Malfoyn perhe-elämä voisikaan muuttua? Ilmiselvästi aika kieroksi.
”Sinulla on edelleen vaatteita yllä”, Lucius sanoi erittäin venyttelevään sävyyn ja silmistä saattoi lukea, että mies nautti näkemästään.
”Kuinka sairas sinä voit olla! Minä olen sinun kasvattityttäresi”, Clara tiuskaisi ja asteli nyt kipakoin askelin miehen eteen aikomuksenaan lyödä, mutta mies tarttui tytön käteen nopealla eleellä ja oli noussut seuraavassa hetkessä ylös.
”Älähän nyt. Älä väitä, ettet ole kiinnostunut, sen näkee silmistäsi, aivan, sinä et ole vieläkään oppinut läksyjäsi tunteiden piilottamisesta. Kuinka monesti olen nähnyt katseesi seuraavan minua”, Lucius sanoi kehräävällä äänellä. Clara katsoi epäuskoisena Luciusta ja silti hän tiesi toisen sanoissa olevan pelottavaa perää.
”Minä en ole kiinnostunut vanhoista miehistä, joka sattuu vielä olemaan noin sanottu isäni! Päästä irti”, tyttö huudahti pelästyneenä ja yritti irrottaa kättään, mutta ilman tulosta.
”Ai niinkö?” Lucius naurahti ja vetäisi tyttöä lähemmäs jonka seurauksena tyttöyritti tyrkätä miehen pois tasapainosta, mutta haluttua tulosta ei tullut.
”Anna minun olla!” Clara ärähti sitten rimpuillen irti, kunnes Lucius vapautti hänen kätensä. Tyttö huohotti, mutta salassa mielessään myönsi pitäneensä tuosta tahtojen taistosta.
”Minä olen törkyinen”, Clara murahti sitten ja asteli miehen ohitse ja avasi lasiovet ja etsiytyi sitten suihkun puolelle ja riisui loputkin vaatteensa varmistettuaan, ettei Lucius seurannut. Tyttö tajusi vasta nyt, että hänen koko vartalonsa tärisi. Tyttö vilkaisi vielä kerran taaksensa ja sulki suihkuverhon ja laittoi kuuman veden valumaan päälleen. Suihku teki oikeastaan terää. Olihan hän ollut lähemmäs kuukauden ilman suihkua. Tyttö otti shampoon hyllyltä ja alkoi peseytyä, huomaamatta ettei hän ollut suihkutiloissa enää yksin.

Strength is my mother for all the love she gave
And every morning that I wake I look back on yesterday
And I'm OK

Kymmenen minuutin pesun jälkeen tyttö sammutti veden ja astui ulos kopista huomatakseen vain uudeksi järkytyksekseen, että Lucius oli huoneessa. Mies lojui kylpyammeessa, johon mahtuisi juuri sopivasti kaksi ihmistä. Veteen oli onneksi lisätty vaahtoa, sillä tyttö ei todellakaan haluaisi nähdä yhtään enempää kuin jo näki miehen paljaasta vartalosta.
”Ei! Älä edes kuvittele! Onko tämä minun rangaistukseni? Sinun pitäisi hävetä. Narcissa voi tulla milloin tahansa”, Clara sanoi hermostuneena, muttei liikkunut poispäin. Luciuksen silmät olivat kiinni ja huulille nousi hymy, kunnes mies käänsi katseensa tyttöön.
”Rangaistus? Jos haluat pitää nautintoja rangaistuksina, niin ehkä tämä sitten on. yritän vain auttaa sinua. Olet ollut niin masentunut. Yritän vain vapauttaa sinut estoista, haluistasi, himoistasi, älä väitä enää vastaan. Sinä haluat jotain ja nyt kun voisit jopa saada sen, sinä kiellät sen itseltäsi. Vaimoni lähti illalliskutsuille poikani ja siskosi kanssa, emme saa häiriöitä”, Lucius sanoi tyytyväiseen sävyyn. Clara tuijotti toista vihaisena. Aivan kuin hän olisi äitinsä puolesta vihainen, kuinka Lucius kohteli Bellatrixin siskoa.
”Pelaat vaarallista peliä, Lucius. Hyvin vaarallista”, tyttö sanoi nyt hiljaisella äänellä ja asteli lähemmäs. Hän ei pelännyt miestä. Ei enää. Hän tiesi voivansa hallita tilannetta.
”Me Malfoyt tunnumme pitävän vaarallisuudesta, vai väitätkö vastaan?” Lucius naurahti tytön sanoille.
”Niin, te pidätte siitä niin kauan kuin teillä on pakotie tilanteesta. Te ette ole valmiita uhraamaan itseänne minkään eteen, olette samanlaisia Pimeyden lordin kanssa. Mitä hänelle muuten kuuluu?” Clara sanoi huvittuneena ja istuutui ammeen reunalle sopivan välimatkan päähän eikä välittänyt alastomuudestaan. Lucius näytti hetken miettivän vastaisiko vai ei tytön kysymykseen.
”Hän on voimissaan. Hän on palannut”, Lucius totesi sitten kuin aihe olisi aivan tilanteeseen sopimaton.
”Mikset tulisi seuraan? Luulisi sinulle tulevan kylmä”, Lucius sanoi sitten saaden Claran tuhahtamaan.
”Aivan, saadaksesi haluamasi. Kielletyn hedelmäsi. Mikä teitä miehiä vaivaa”, Clara sanoi ja nousi ylös ja sieppasi pyyhkeen ja asteli ulos suihkutiloista. Hän ei aikoisi antautua todellakaan Luciuksen leluksi. Clara ei ollut ehtinyt edes siirtyä ovelle päin poistuakseen omaan huoneeseen kun Lucius oli jo hänen takanaan ja kädet laskeutuneet tytön kosteille olkapäille. Clara ei kyennyt estämään hienoista värähdystä kehossaan. Tyttö irrottautui miehen kosketuksesta ja kääntyi miestä kohti.
”Ei”, Clara sanoi käskevään sävyyn. Lucius vain naurahti.
”Sinä voit yrittää olla noin itsevarma ja vahva. Luulet voivasi käskyttää itseäsi vanhempaa. Muistutat niin paljon äitiäsi, mutta Clara, sinä et ole kuin tulossa 16 vuoden ikään. Sinä olet lapsi. Mutta sinä olet enemmän nainen jo nyt. Kasvanut nopeasti niin henkisesti kuin fyysisesti. Mutta sinä kaipaat vielä niin paljon opetusta ennen kuin äitisi voisi sanoa olevansa ylpeä sinusta”, Lucius sanoi hymyillen viekkaasti. Clara tuijotti miestä. Hän ei osannut enää hävetä miehen sanoja. Olihan niissä perää.
”Luuletko sinä minua kokemattomaksi?” Clara sitten kysyi.
”Sinusta on tulossa vaarallinen viettelijätär, olenhan minä huomannut sen. älä kiistä, ettetkö ole pitänyt jo jonkun aikaa pientä flirttiä yllä kanssani. Mutta sellaisen kyvyn omaaminen on lahja, joka sinunlaisesi nedon pitäisi oppia osaavampien käsissä kuin koulupoikien vai mitä?” Lucius sanoi tietäen, ettei hän voisi hävitä tätä taistelua. Hän oli voittanut nuorena Bellatrixin tässä tahtojen taistelussa ja hän voittaisi myös tämän tyttären. Kuinka monesti he olivatkaan tuijottaneet ja taistelleet katsekontaktein. Kuinka monesti Clara ja hän olivat joutuneet lyömään toisiaan. Iskemään toisiaan seinään osoittaakseen kaapin paikan. Silti aina heillä oli ollut keskinäinen kunnioitus ja arvostus, mitä hänellä ja Stinalla tai hänellä ja Dracolla ei koskaan ollut ollut. Draco kunnioitti ja arvosti isäänsä, muttei koskaan olisi sellainen poika, jota Lucius oli toivonut. Dracosta ei koskaan tulisi kunnollista kuolonsyöjää. Tosin halusiko hän sitä, että hänen ainoa poikansa siirtyisi kuolonsyöjiin? Tietenkin hän halusi. Hän halusi uskoa, että Draco voisi löytää sen Malfoyn sisältään ja tuoda suvulleen kunniaa. Hän toivoi ettei kaikki kasvatus olisi mennyt täysin hukkaan.

Stina taas ei muistuttanut äitiään laisinkaan, enemmänkin Narcissaa ja se kyllästytti Luciusta. Stinan kapinointi loppui lyhyeen ja tyttö oli säälittävä kaikkine pyrkimyksineen. Lucius odotti päivää jolloin voisi potkaista koko kakaran pois talosta. Clara sen sijaan oli ollut hänelle kuin oma tytär, hänen ja Bellan oma tyttö, vaikka biologisesti asiat eivät näin olisikaan. Clara oli aina osoittanut olevansa äidin tyttö. Hänen kaksoisolentonsa. Oli ihanaa nähdä se tuli joka niin kirkkaana paloi tytön sielussa. Clarasta tulisi vielä suosittu Pimeyden lordin silmissä.

Clara tuijotti miestä pitkään ja hän totta helvetissä halusi näyttää kaapin paikan. Lucius ei koskaan kesyttäisi häntä. Ei koskaan. Ei edes hänen äitinsä ollut koskaan voinut alistua tuon vallan alle. Tuskinpa hänen äitinsä paljoakaan välitti miehestä. Lucius oli sisimmältään pelkuri, oliko se sitten hyvä vai paha asia, se riippui, mutta Bellatrix tuskin piti Luciuksen elämänasenteesta, joka sisälsi sen, ettei mies ollut koskaan etsinyt mestariaan taikka pysynyt lojaalina mestarilleen. Mutta toisaalta, ehkä äiti halusikin Luciuksen pysyvän selvillä vesillä, jotta joku kasvattaisi heidät. pakko kai äidin oli jostain asioista pitää miehessä, jos salli hänen kasvattavan tyttärensä.

Clara ei taaskaan tajunnut tekojaan, sillä hän tajusi että oli taas tarrautunut mieheen. Itse asiassa työntänyt miehen vasten seinää ja puri miehen kaulaa. Tajutessaan, mitä hän oli tekemässä, hän perääntyi ja katsoi Luciusta silmiin hivenen hämmentyneenä, mutta peitti sen sitten. Miehellä oli näemmä jotain ihmevaltaa, kun hän teki tällaisia spontaaneja juttuja.
”Älä virnuile minulle noin”, Clara sanoi varoittavasti. Hän tiesi ettei hän poistuisi enää, ennen kuin leikki olisi ohi. Hän antoi pyyhkeen pudota ja hän asteli aivan Luciuksen vartaloa hipoen ohitse ja asteli suoraan kylpyammeeseen.
”No, tuletko sinä vai et?” Clara huikkasi ja jäi odottamaan miestä. Hän tiesi, ettei hän tulisi ikinä unohtamaan tätä päivää, mutta hän ei piru soikoon perääntyisi.

It's not so easy to forget, all the marks you left along her neck
When I was thrown against cold stairs

Kun Luciuskin oli päässyt lämpimään veteen, Clara virnisti nyt ehkä hivenen ylimielisesti. Hän antaisi toisen nyt leikkiä tulella ja omalla vastuullaan leikkisi. Clara ei vastaisi todellakaan seurauksista. Clara hymyili edelleen kun hän sitten liikahti tuosta lähemmäs miestä ja antoi kehonsa painautua toisen paljasta kehoa vasten.
”Tätähän sinä halusit, minut”, Clara kuiskasi toisen korvaan. Tyttö ei antanut miehen vastata vaan suuteli miestä huulille intohimoisesti, täynnä dominoivaa käskyvoimaa, johon Lucius vastasi kapinoiden. Tätä valtataistelua he olivat käyneet lapsesta asti, eikä se koskaan heidän väliltään katoaisi, ei edes kun Clara olisi pudonnut taivaalta. Clara tunsi elävänsä ensi kertaa vasta tässä tilanteessa, jossa hänellä oli tällainen haaste. Ethan oli aina ollut alistuva osapuoli ja hellä ja niin rakastava, täynnä tunnetta, kun taas Lucius piti tunteensa varsin sisällä, vaikka kyllä miehestä pystyi lukemaan himon, intohimon häntä kohtaan, mutta mies ei olisi hellä, eikä alistuisi vapaaehtoisesti hänen allensa. Clara nautti itse asiassa aivan liikaa tästä vallantaistelusta.

I don't play your rules I make my own
Tonight
I'll do what I want
Cuz I can

Clara antoi käsiensä valua pitkin miehen ylävartaloa alemmas ja alemmas tytön näykkiessä miehen kaulaa ja yritti olla tuntematta mielihyvää miehen käsien eksyessä hänen reisilleen. Tyttö antoi vartalonsa painautua tiukemmin toisen vartaloa vasten käden liikahtaessa yllättäen toisen sukukalleuksille. Hän näki miehen kasvoilla nautinnollisen ilmeen ja tyttö virnisti. Hän oli hyvä, hän tiesi olevansa ja se sai hänet käyttäytymään itsevarmemmin kuin joskus edes olikaan. Tyttö painoi nopeita kiusoittelevia suudelmia miehen vartalolle toisen käden antaessa hoitoa miehen elimelle ja toinen käsi hiveli miehen kylkiä. Lopulta tyttö sukelsi veden pinnan alle ja tarttui yhdellä kädellä miehen lantiosta ja toisella miehen elimestä ennen kuin otti sen sitten suuhunsa. Hän rakasti tätä vallantunnetta. Hän oli vallassa, hän oli se joka talutti. Hänen ei tarvitsisi antaa itsestään oikeastaan mitään toiselle.

Hän lopetti touhunsa hapen puutteen iskiessä ja palasi veden pinnalle hymyillen tyytyväisenä miehen kasvoilta luettavista tuloksista. Clara nojasi ammeen reunaa vasten ja katsoi miestä harkitsevasti kuin harkiten lavalta poistumista. Hän teki jopa eleen ammeen reunalle, mutta hän ei kauas ehtinyt kun Lucius oli painautunut häntä vasten.
”Ei, rakas, ei. Kuvittelitko sinä saavasi haluamasi ja jättää minut aivan ilman? Luulitko voivasi olla se joka vei voiton?” Lucius kähisi tytön korvaan käden kiertyessä tytön kaulan ympärille.
”Älä edes harkitse”, mies sanoi ja hymyili nyt tytölle hivenen ilkeähkösti. Tyttö oli liian nuori ja kokematon tajuamaan mihin peliin oli jalkansa laittanut. Haukannut aivan liian ison palan voittaakseen, mutta hatun nosto yrityksestä.
”Nyt me pelataan minun säännöillä”, Lucius sanoi ja painoi tytön vasten ammeen reunaa, vaikka tyttö yrittikin laittaa vastaan, mutta epäonnistuneena. Lucius vain hymyili tytön murhaavalle katseelle, ennen kuin suuteli nuorta neiti varsin himokkaasti. Clara vihasi kun hänet laitettiin alistumaan. Hän ei halunnut olla altavastaaja. Hän ei suostunut ja hän antoikin sen ilmi yrittämällä vaihtaa taas paikkaa, mutta Lucius ei antanut tytölle yhtään periksi. Fyysinen voima piteli tytön allaan. Clara ei voinut muuta kuin alistua kohtaloonsa. Clara antoi kehonsa rentoutua miehen huulten vaellellessa tytön pehmeällä iholla. Tyttö sulki silmänsä huokaisten mielihyvästä miehen suudellessa tytön rintoja. Clara ei oikeastaan tiennyt halusiko hän tätä yhtään pidemmälle. Todellisuus alkoi hiljalleen palata tytön päähän. Hän oli 15-vuotias, hän oli juuri menettänyt parhaan ystävänsä, tuo mies tuossa joka charmikas, komea ja seksikäskin oli ikäisekseen, ehkä juuri se ikä ja kokemus olivat hänet aikoinaan flirttileikkiin vieneet ja hän oli jo ottanut suihin isäpuoleltaan ja nyt tuo isäpuoli oli tuossa valmiina ja kykenevänä hoitamaan työnsä loppuun.

Oh, bare grace misery
Just a child without a fairytale am I
Dark but so lovely
A Little Match Girl freezing in the snow

Tyttö ei ehtinyt sanoa vastalausetta, ennen kuin jo tajusi tärisevänsä mielihyvästä. Tajusi voihkivansa mielihyvästä ja huomasi, että hän ja Lucius olivat JO yhtä tytön tajuamatta edes, että asiat olivat karanneet näin pahasti käsistä saatikka, että hänen huulensa olivat painautuneet miehen olkapäätä vasten ja lantion myötäilevän miehen liikkeitä. Jumalauta, hän oli likainen. Hän oli syntinen. Hän oli rikkonut pyhän avioliiton. Silti hän ei osannut katua yhtään mitään.

When done with me
Forget if you think I feel ashamed
A wild thing
Never felt sorry for anything

Hänestä tuntui, että se kaikki oli kestänyt tunteja, kun mies laukesi hänen sisälleen ja tyttö joutui nojaamaan ammeen reunaan, jottei vajoaisi ammeen pohjaan. Tyttö piti silmät suljettuina ja hän yritti saada vartaloaan hallintaansa. Hän halusi uskoa, että Lucius olisi noussut ja poistunut huoneesta kun hän aukaisi silmänsä, mutta asia ei ollut niin. Mies oli yhä siinä, liian lähellä häntä tuijottaen uteliaan oloisesti häntä, kuin odottaen tytön mielipidettä.
”Mitä?” Clara vain kysyi nousten vedestä, ennen kuin joutuisi ottamaan kaiken uudestaan ja asteli ulos suihkutiloista. Tyttö vetäisi pyyhkeen ympärilleen ja toisella kuivasi hiuksiaan peilin edessä kuullen, kuinka vesi alkoi kadota ammeesta ja kuuli suihkun menevän päälle.

Lucius tuli varsin nopeasti pukutiloihin ja hipaisi tytön paljasta selkää.
”Älä koske minuun. Sinä sait haluamasi. Vaadin vain yhtä asiaa. me emme koskaan puhu tästä aiheesta”, Clara sanoi jäätävällä äänellä. Hän oli saanut opetuksen. Hän oli kasvanut nyt. Hän oli nainen.

Shadows stir at night through a crack in the door
The echoes of a broken child screaming please no more
Daddy don't you understand the damage you have done
For you it's just a memory but for me it still lives on

Clara poistui huoneesta astellen pää pystyssä omaan huoneeseensa joka tuoksui siivotun raikkaalle. Ikkunat oli jätetty auki ja Marien päiväkirja lojui sängyllä. Tyttö viskasi sen roskakoriin.
”Sinä olet painanut minut pinnan alle jo aivan liian kauan, Marie!” tyttö sanoi ja meni etsimään kaapista itselleen rennot oleskeluvaatteet ennen kuin poistui opiskelemaan kirjaston puolelle pimeyden voimia, kuten hänen äitinsä oli halunnut. Hän ei edes nostanut katsettaan Luciuksen pysähtyessä ovelle. Hän ei halunnut nähdä noita kasvoja enää tänään. Hän oli saanut tietää, mitä seinän toisella puolen oli ja se maistui liian hyvältä.

An angelface smiles to me
Under a headline of tragedy
That smile used to give me warmth
Farewell - no words to say
Beside the cross on your grave
And those forever burning candles

Needed elsewhere
To remind us of the shortness of our time
Tears laid for them
Tears of love tears of fear
Bury my dreams dig up my sorrows
Oh Lord why
The angels fall first?

Minulla on ikävä sinua, Marie.